Lakimiesliiton valtuuskunta äänesti maanantaina 21.11.2022 yhdistyksen nimen muuttamisesta sukupuolineutraaliin muotoon Juristiliitto. Jäsenet ovat jo kauan odottaneet järjestön virallista kantaa nimiasiaan sen jälkeen, kun nimenmuutosta koskeva keskustelu puhkesi sosiaalisessa mediassa keväällä 2022. Nimen muuttaminen sukupuolineutraaliin muotoon näytti saavan osakseen runsaasti kannatusta. Naisjuristit osallistuivat keskusteluun ja kommentoivat asiaa seuraavasti:
Äänestyksessä päädyttiin muuttamaan yhdistyksen brändinimi. Jatkossa järjestön ulkoisessa viestinnässä tullaan ottamaan käyttöön nimi Juristiliitto – Juristförbundet. Järjestön virallinen nimi Suomen Lakimiesliitto – Finlands Juristförbund ry säilyy kuitenkin ennallaan. On kannatettavaa, että jatkossa järjestön ulkoinen toiminta hoidetaan uudella sukupuolineutraalilla nimellä.
Edistysaskeleesta huolimatta Naisjuristit ry toteaa, että sukupuolineutraalin nimen virallinen vahvistaminen olisi ollut esimerkillinen kannanotto tasa-arvon puolesta. Virallisella nimenmuutoksella olisi kunnioitettu erityisesti järjestöön kuuluvien jäsenten ammattiosaamista, moninaisuutta sekä keskinäistä yhdenvertaisuutta.
Sukupuolistuneella tai seksistisellä kielellä on kiistatta yhteiskunnallista relevanssia ihmisten mielikuvien muokkaajana. Naisjuristit ry huomauttaa, että lakimies-nimikkeen käyttö ei enää nykypäivänä sovellu virallisiin yhteyksiin tai ammattikieleen. Näin on etenkin sellaisissa elimissä, jotka edustavat kokonaista ammattiryhmää.
Tasa-arvoasioiden saralla edunvalvontaa tarjoavan ja yhteiskunnan tasa-arvokehitystä laajemminkin edustavan ammattiliiton tulisi aktiivisesti purkaa sukupuolistuneen kielen rakenteita niin ammattisanastossa kuin juridisessa kielessä sekä vahvistaa jäsentensä ammatti-identiteettiä inklusiivisilla tavoilla. Toisaalta juristeilla on ammattikuntana erityinen velvollisuus edistää tasa-arvon toteutumista perustuslain 6 §:n hengessä. Nimen muuttaminen vain osittain näyttäytyy tästä näkökulmasta ristiriitaisena.
Juristiammattiin liittyy edelleen vanhentuneita mielikuvia. ”Nuorena juristinaisena olen muutaman kerran joutunut tilanteeseen, jossa minua on ikäni ja sukupuoleni takia luultu juristin sihteeriksi. On jopa oletettu, että olen ollut oikeustalolla syytetyn penkillä, kun olen lähtenyt taksilla töistä asioille ruokatunnilla”, toteaa Naisjuristit ry:n puheenjohtaja Terhi Raikas. ”Me emme ole lakimiehiä. Suomen kieli pitää sisällään latinasta ruotsin kautta suomeen omaksutun sanan juristi. Siksi ei olekaan mitään perustetta sille, miksi juristien ammattiliiton nimi olisi edelleen sukupuoleen viittaava.”
Vaikka Liiton nimeä ei vielä virallisesti muutettukaan, oltiin äänestyksessä vain yhden äänen päässä uudesta nimestä. Juristiliitto-nimitys toisi esiin sen, että kaikki oikeudellisten alojen asiantuntijat kuuluvat yhdistykseen sukupuolestaan riippumatta.
”Naisjuristit ry tulee pitämään kysymystä Liiton virallisesta nimenmuutoksesta esillä myös tulevaisuudessa. Tärkeää on, että keskustelu ei jää tähän.”