Suomen asevelvollisuusjärjestelmän tarkastelu yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjinnän kiellon näkökulmasta 2020-luvulla -tutkielmassani tarkastelen Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kyseenalaistaen, millä perustein asevelvollisuus on säädetty vain miehiä koskevaksi. Vaikka Suomi yleisesti mielletään maaksi, jossa naisia ja miehiä koskevat yhteiskunnassa samat oikeudet ja velvollisuudet, on silti kiistämätön tosiasia, että Suomen nykyinen asevelvollisuusjärjestelmä asettaa kansalaisille eri velvollisuudet heidän sukupuolestaan riippuen. Tutkielman taustalla vaikuttaa myös periaatteellinen kysymys siitä, voiko Suomi tosissaan enää 2020-luvulla väittää olevansa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kannattava ja toteuttava valtio, mikäli sillä on käytössään tämänkaltainen naisia ja miehiä eri tavoin kohteleva asevelvollisuusjärjestelmä.
Tutkimuksessani selvisi, etteivät lainsäätäjä tai perustuslakivaliokunta ole tarkastelleet asevelvollisuusjärjestelmän yhdenvertaisuutta sukupuolen perusteella juuri ollenkaan. Asevelvollisuusjärjestelmän esitöissä aihetta on käsitelty lyhyesti toteamalla, että asevelvollisuuslaki koskee ainoastaan miespuolisia kansalaisia ja maanpuolustusvelvollisuus ei siten kohdistu kaikkiin kansalaisiin samanlaisena. Esityksen mukaan poikkeuksiin on kuitenkin hyväksyttävä peruste. Ottaen huomioon, että perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella, on verrattain kyseenalaista, ettei asevelvollisuuslain esitöistä ilmene, mitkä hyväksyttävät perusteet oikeuttavat miesten ja naisten erilaisen kohtelun asevelvollisuuden suhteen. Perustuslakivaliokunta on puolestaan lausunnossaan todennut, ettei perustuslaista ole perinteisesti katsottu johtuvan estettä sille, että asevelvollisuus säädetään lailla koskemaan vain miehiä. Perustuslakivaliokunta onkin siis tyytynyt viittaamaan omaan aikaisempaan ratkaisukäytäntöönsä ja ”perinteeseen” todetessaan, ettei naisia ja miehiä eri tavalla kohteleva asevelvollisuusjärjestelmä ole perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen.
Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain esitöissä ei ole lainkaan arvioitu lakiesityksen suhdetta perusoikeuksiin, eikä myöskään perustuslakivaliokunnalta ole pyydetty lausuntoa lakiehdotuksesta. Perusoikeuksia rajoittaessaan lainsäätäjän tulisi selkeästi tuoda esille ne perusteet, joihin nojaten perusoikeusrajoitus on oikeutettu. Asevelvollisuusjärjestelmän suhteen näin ei kuitenkaan ole toimittu – sen sijaan jää hyvin epäselväksi, millä perustein perustuslaissa turvatusta yhdenvertaisuusperiaatteesta voidaan poiketa säätämällä asevelvollisuus vain miehiä koskevaksi.
Asevelvollisuuden yhdenvertaisuuteen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua ja tuoretta oikeuskäytäntöä löytyy kuitenkin sekä kansalliselta että kansainväliseltä tasolta verrattain paljon uskontoon ja vakaumukseen liittyen. Kansallisella tasolla Helsingin hovioikeuden tuore ratkaisu hylätä totaalikieltäytyjää koskeva syyte yhdenvertaisuusperiaatteeseen vedoten ja Jehovan todistajien vapautuslain kumoaminen ovat selkeitä askeleita kohti yhdenvertaisempaa asevelvollisuusjärjestelmää: kaikkia, tosin vain miespuolisia, eri vakaumuksen omaavia kansalaisia kohdellaan nykyään yhdenvertaisesti Suomen asevelvollisuusjärjestelmässä. Kansainvälisellä tasolla YK:n ihmisoikeuskomitea on niin yleiskommenteissaan kuin oikeuskäytännössään vaatinut asevelvollisten yhdenvertaista kohtelua uskonnon ja vakaumuksen perusteella. Tämän keskustelun yhteydessä herää kuitenkin kysymys siitä, miksei kysymystä asevelvollisuuden yhdenvertaisuudesta sukupuolen perusteella ole juuri lainkaan käsitelty. Sukupuoli on samoin kuin uskonto ja vakaumus mainittu kiellettynä syrjintäperusteena niin perustuslaissa kuin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, mutta tästä huolimatta vain miehiä koskevaa asevelvollisuutta ei ole juuri ollenkaan tarkasteltu perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.
Kansainvälisellä tasolla sekä CEDAW-komitea että YK:n turvallisuusneuvosto ovat tarkastelleet naisten osallistumista sotilasorganisaatioihin naisten yhteiskunnallisen aseman parantamisen ja edistämisen kannalta. Naisten osallistuminen sotilasorganisaatioihin parantaa jo itsessään sukupuolten välistä yhdenvertaisuutta, kun sekä naiset että miehet nähdään kykenevinä kaikkiin yhteiskunnan tehtäviin. Vain miehiä koskeva asevelvollisuus puolestaan ylläpitää näkemystä miesten ja naisten perinteisistä rooleista yhteiskunnassa: kuten aiemmin on tuotu esille, on perustuslakivaliokunta jopa suoraan todennut, että perinteisiin liittyvistä syistä asevelvollisuus on voitu säätää vain miehille. On kuitenkin verrattain kyseenalaista, että oikeusvaltiossa poiketaan yhdenvertaisuusperiaatteesta ja syrjinnän kiellosta vielä 2020-luvulla perinteisiin vedoten.
Asevelvollisuusjärjestelmän uudistaminen yhdenvertaisuusperiaate huomioon ottaen on viime aikoina ollut esillä paljon, sillä valtioneuvoston maaliskuussa 2020 asettaman asevelvollisuuden kehittämistä selvittävän parlamentaarisen komitean toimikausi päättyi 31.10.2021. Komitean loppuraporttia ei vielä ole julkaistu, mutta lehdistötietojen mukaan komitea ehdottaa naisille pakollisia kutsuntoja, mutta ei asevelvollisuutta. Kutsuntojen laajentaminen koko ikäluokkaa koskevaksi on askel kohti tasa-arvoisempaa ja yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa, muttei kuitenkaan poista edellä mainittuja ongelmakohtia vain miehiä velvoittavan asevelvollisuusjärjestelmän suhteen. Kuten tutkielmani loppupäätelmissä totean, vaaditaan tulevaisuudessa lainsäätäjältä joko asevelvollisuusjärjestelmän uudistus sukupuolineutraaliin malliin tai vähintään perusteelliset perustelut sille, miksi asevelvollisuus on säädetty vain miehiä velvoittavaksi.
Sofia Björkvist
Naisjuristit ry myönsi vuonna 2021 Björkvistille stipendin ansioituneesta tutkielmasta. Tutustu tutkielmaan tämän linkin kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).